Tekemällä oppiminen
Taidoston perusta on tekemällä oppiminen. On tehtävä paljon – epäonnistuttavakin – ja huomattava kokemuksiin piiloutunut viisaus. Kokemukset rakentavat risteyksiin paikkoja, joissa voi pysähtyä ennen seuraavaa seikkailua.
Ammatillinen rohkeus ja ylpeys
Yrittäjyyden ja käsityön maailmassa on valtavasti käyttämättömiä ideoita, keksimättömiä tuotteita ja tutkimattomia työtapoja. Osaamisen pohjana ovat perinteet. Ammatillinen rohkeus tarkoittaa perinteen kunnioittamista, mutta myös sen tarkoituksenmukaista kehittämistä. Taidostolaiset ovat ylpeitä tekemästään työstä.
Eettinen liiketoiminta
Rehellinen, avoin liiketoiminta auttaa tekemään matkaa rohkeasti kohti yrittäjyyttä. Alan ja tekijöiden arvostusta nostaa se, että työt hinnoitellaan todenmukaisesti ja perustellusti.
Salliva yhteisöllisyys
Taidostossa tehdään mieluummin yhteistyötä kuin kilpaillaan saman alan osaajien kanssa. Joukkoon mahtuu erilaisia oppijoita. Jokainen tekijä tallaa oman polkunsa ja yhteisössä polut kohtaavat.
Tiedon avoin virtaaminen
Jotta yhteistyö opettaisi, on keskusteltava. On puhuttava ja kuunneltava, jaettava kokemuksia: epäonnistumisia, iloja ja kumppanuuksia. Avoimuus auttaa näkemään oikean suunnan työlle ja yrittämiselle.
Positiivinen aktivismi
Positiivinen aktivismi on asenne omaa elämää ja tulevaisuutta kohtaan. Taitojen, ajattelun ja näkemysten kehittyminen on kiinni siitä, mihin suuntaan itseään haluaa ohjata. Kaikista ei tule yrittäjiä, mutta oman elämänsä aktivisti jokaisesta voi tulla!
